Monimuotoisuutta ilmassa


Lentoon lähtö

Kun aloin tarkastelemaan oman työympäristöni monimuotoisuutta, havaitsin nopeasti sen olevan erittäin monimuotoinen. Lentokoneen matkustamossa välilaskun aikaan on hyvin kirjava joukko erialan ammattilaisia: siivoojia, mekaanikkoja, lentäjiä, catering-henkilökuntaa, lentoemäntiä, tarkastajia jne. Kun tarkastelin tilannetta tarkemmin, lentoemäntien ammattiryhmä alkoi erottua yhä tarkemmin, ehkä siksi, että tarkkailin heitä muutenkin hyvin aktiivisesti, olivathan he kauniita naisia. Miehet ovat lentoemäntien työtehtävissä selkeässä vähemmistössä.

Tietenkään miespuolisia matkustamohenkilökunnan työntekijöitä ei kutsuta oikeasti lentoemänniksi, vaan he ovat stuertteja. Mieleeni nousi kysymys: miksi miehillä ja naisilla on samassa ammatissa eri ammattinimikkeet? Onko olemassa edes muita ammatteja, joissa naisilla ja miehillä on samassa tehtävässä toimiessaan eri ammattinimike.

Duunitori-sivustolta sain vahvistuksen, että feminiinisillä ammattinimikkeillä viitataan harvoin kaikkiin ihmisiin ja ko. nimikkeet periytyvät harvoin myös miestyöntekijöille. Tilastokeskus oli arvioinut, että mies-päätteisiä ammatteja oli 600 kun nais-päätteisiä vain oli 60. (Duunitori 2021)

 

Mieslentoemäntä

Matkustamohenkilökunnan keskuudessa monimuotoisuutta toki esiintyy, mutta pääsääntöisesti vain saman sukupuolen kesken. Lisääntyneet kaukoreittien lennot ovat tuoneet mukanaan suuren joukon ulkomaalaisia lentoemäntiä. Myös ikäjakauma on hyvin laaja, kaikki eivät ole nuoria kauniita naisia, vaan joukossa on myös paljon varttuneempia ja jopa lähellä eläkeikää olevia lentoemäntiä.

Sukupuolten välinen tasa-arvo on keskusteluissa jatkuvasti ja yleisesti pyritään siihen, että sukupuoli ei olisi määrittävä tekijä työpaikkaa täytettäessä. Matkustamohenkilökunnan työstä puhuttaessa on vieläkin yleisesti käytössä lentoemäntä ammattinimike, tämä määrittää vahvasti työntekijän sukupuolen.

Kun seuraan THL:n blogia, missä kerrotaan, että THL luopuu kokonaan sukupuolitetuista ammattinimikkeistä, huomaan kuinka kaukana lentokoneiden matkustamohenkilökunnan ammattinimikkeet ovat sukupuolineutraaleista ammattinimikkeistä. Mielestäni se, että ammattinimike viittaa vain yhteen sukupuoleen, on jopa parempi kuin se, että on olemassa erikseen ammattinimike toiselle sukupuolelle, niin kuin tässä tapauksessa on. Moninaisuuden toteutumista estää juuri tällainen työntekijän etukäteen määrittelevä ilmapiiri.

THL:n blogissa kerrotaan, että tutkimusten mukaan naissukupuoli merkitään usein etuliitteenä näkyviin sellaisissakin sanoissa, joiden lähtökohtaisesti pitäisi olla sukupuolineutraaleja. Mies-etuliitettä käytetään huomattavasti harvemmin. (THL 2021) Mieslentoemäntä-nimikkeen käyttö olisikin ehkä viimeinen askel, minkä voisi ottaa taaksepäin matkustamohenkilökunnan sukupuolineutraalissa ammattinimike asiassa.

Peränainen

Lentoemännistä päästään jouhevasti peränaisiin vai olisiko se paremminkin peräemäntiin. Tässä tietenkin viittaan oikeasti lentokoneen ohjaamossa lentäjänä työskentelevään perämieheen. Monimuotoisuutta on havaittavissa lentäjien keskuudessa melko vähän. Toteutuisikohan monimuotisuus paremmin lentokoneen lentohenkilöstön keskuudessa, jos ammattinimikkeet eivät roolittaisi työntekijöitä valmiiksi sukupuolen mukaan. Mitä jos lentoemäntä nimike olisikin lentoisäntä ja perämies olisikin peränainen. Kuinka moni mies hakisi töihin peränaiseksi?

ILMASSA

Lentäjäsankarit

Omat havaintoni työympäristöstä perustuvat omiin kokemuksiini, mutta taustalla on myös sosiaalisenmedian voimistamat mielikuvat. Kun seuraan vaikkapa YouTubesta erilaisia ilmailuaiheisia videoita, on lentäjä yleensä aina mies, kuten tässäkin F-18 Hornet videossa.

 Videon loppupuolella toimintaan osallistuu myös näkyvästi tummaihoinen nainen, mutta vain auttamalla lentäjän varusteiden riisumisessa. Lentäjä kuvataan eräänlaisena johtohahmona ja sankarina, joka tekee urotöitä muiden palvellessa häntä parhaimpansa mukaan. Toisten työntekijöiden osoittama kunnioitus omalla käytöksellään, lisää lentäjän arvovaltaa entisestään. Videon lopussa koittaa ilta, jolloin kokoontuu yhteen melko suuri joukko ihmisiä, jotka ovat olleet mahdollistamassa tämän sankarin upean lennon. Lentäjää nostetaan sekä tässä, että hyvin monissa muissa videoissa jalustalle muiden yläpuolelle. 

Valitettavaa, mutta minun mielestäni myös todellisuus on juuri tällainen. Todellisessa elämässä lentokapteeni ei toivota useinkaan siivoojille hyvää huomenta tai siivoa jälkiään ohjaamossa. Hän on koneen päällikkö ja kaikki tietävät sen.

Kaunottaret siivillä

Kun kyseessä on naislentäjä, tilanne on usein hyvin erilainen. Monet lentämiseen liittyvät YouTube videot, joissa esiintyy nainen, keskittyvät enemmän naiseen ja hänen ulkoiseen olemukseensa kuin itse lentämiseen.

Videolla lentäjä on selkeästi pääosassa, ohjaamotoimintojen ja ympäristön jäädessä taka-alalle. Katsojalla on aikaa seurata kauniin naislentäjän toimintaa, kuinka hän toimillaan hallitsee ja alistaa ison koneen omaan valtaansa. Teknisiin toimintoihin tai koneen liikehdintään ei katsoja pääse tutustumaan. 

Todellisuudessa naislentäjät ovat oman havaintoni mukaan ovat ammattitaitoisia ja tasa-arvoisessa tilanteessa eivätkä poikkea asemansa tai tehtäviensä mukaan miehistä, muutoin kuin määrällisesti.

Somessa, esimerkiksi Instagramissa, vastaan tulevat matkustamohenkilöstön päivitykset ovat lähes aina lentoemäntien tekemiä. Kun kerran katsot jonkin lentoemännän tekemän ovenavausvideon, sinulle tarjotaan vastaavanlaisia videoita useamman päivän ajan katsottavaksi. Yhdessäkään ehdotetussa videossa ei matkustamohenkilökunnan edustajana todennäköisesti ole stuertti.

Mielikuvat

Yllä olevat kuvat vastaavat vahvasti mielikuvia ja stereotypoita, joita ilmailualaa kohtaan yleisesti on. Itse olen huomannut, että todellisuus ei ole aivan mielikuvia vastaava, vaikka usein lähellä onkin. Nämä virheelliset mielikuvat kuitenkin estävät monimuotoisuuden ja erityisesti myös tasa-arvon toteutumista.

Lentojarru päällä vastatuulessa

Monimuotoisuuden toteutuminen laajasti ilmailualla vaatii paljon. Viimeisten vuosikymmenten aikana asiassa on menty huimasti eteenpäin, mutta ammattinimikkeet, mielikuvat, ennakkoluulot, puhe, media ja some toimivat lentojarruna koko ajan. Oman kokemukseni mukaan tehokkain tapa pienentää lentojarrua, on yksittäisten työntekijöiden tekemät teot. 

Omaan näkemykseeni on vaikuttanut paljon stuertien yleistyminen. Omalla käytöksellään ja rohkeudellaan he ainakin vievät asiaa pikkuhiljaa eteenpäin, vaikka heitä ei vielä somessa juuri näykkään.

LÄHTEET

Laura Glad, Duunitori 2020

Luettavissa:https://duunitori.fi/tyoelama/sukupuolineutraalit-ammattinimikkeet-kielentutkija/   Viitattu 3.11.2021


Reetta Siukola, Mia Teräsaho

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ,THL Blogi 2021

Luettavissa: https://blogi.thl.fi/sukupuolella-valia-kielessa-thl-luopuu-sukupuolitetuista-ammattinimikkeista/     Viitattu 3.11.2021


F-18 Hornet Fighter Jet in Action-video, 2021

Katsottavissa https://www.youtube.com/watch?v=QOJ4dWYE8fQ  Viitattu 3.11.2021


Landing Airbus A321 Cockpit View-video

Katsottavissa: https://www.youtube.com/watch?v=bUJh4GRp5uY   Viitattu 3.11.2021

Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita